Seuraa perääni

Tykkää, niin tykkään takaisin.
Help me get more followers.
Like. Dislike. Tykkää. Älä tykkääkään.
Hanki näkyvyyttä.
Seuraa. Koko ajan ja kaikkialla.

Kuuntelin viikonloppuna keskustelua, jossa erästä kollegaa kuvattiin sillä, miten hänellä on Twitterissä yli 500 seuraajaa. Tieto oli sen kertojalle ilmiselvästi tärkeä, ehkä jopa jonkinlainen arvostuksen mittari, mikä sai tällaisen kehityksen kelkasta pudonneen, C-kasetteja kuuntelevan tädin pyörittelemään henkisesti silmiään: kun minun nuoruudessani puhuttiin seuraamisesta, tarkoitettiin Jeesusta ja opetuslapsia. Miten yllä mainittu keskustelija ratkeisikaan liitoksistaan, jos pääsisi puhumaan maailman suosituimmasta twiittaajasta Katy Perrysta! Perrylla, joka on suositumpi kuin Bieber tai Obama, on  vaatimattomasti noin 52 miljoonaa Twitteriin kirjautunutta seuraajaa ympäri maailmaa (lähde), ja se olisi kyllä kadulla kulkiessa melkoinen lauma. Luulisi, ettei kukaan jaksaisi noin montaa stalkkeria peräänsä huohottamaan.

Perä se nimittäin vasta tärkeä onkin. Aikaisemmin peppukuvia otettiin salaa rannalla, nyt pyllistetään joka kulmankäänteessä, otetaan todistusaineistoa ihan itse ja julkaistaan koko maailmalle. Olen huomioinut, että tänä maailmanaikana meidän on ilmeisen elintärkeää nähdä kaikkien julkkisten perä, pyrstö ja takamus vähintään viikoittain. On aika jännä ajatus, että niistä jokaisesta tulee kakkaa.

Nykyään ei myöskään peukuteta enää vain liftatessa, vaan sormi heiluu ruudulla harva se päivä joko tykkäämisen merkkinä (ei kuitenkaan silleen tykkäämisen), kannustamisen osoituksena tai pikaisena kuittina siitä, että on nähnyt tekstin tai kuvan ja huomioinut sen lähettäjän. Suurimmalle osalle alakouluikäisistä lapsista, jotka ovat ilman lupaa ja ikäsuosituksista huolimatta Instagramissa tai Facebookissa, seuraaja- tai tykkääjämäärä on kuitenkin jopa pelottavalla tavalla arvostuksen ja hyväksynnän mittari. Helppoa ei toki ollut ennenkään, sillä kirjeenvaihtoilmoitukset lehdissä tai teksti-tv:ssä olivat hyvin karuja: rillipäiden ei ollut syytä vaivautua. Olisivatko he raukat saaneet sosiaalisessa mediassa yhtään tykkäystä kuvalleen? Ehkä toisilta rillipäiltä. Ehkä he olisivat perustaneet rillipäiden ryhmän, jossa olisi keskusteltu asiasta ja annettu vertaistukea. Ehkä he olisivat järjestäneet tapahtuman, ehkä taistellleet suvaitsevaisuuden puolesta laittamalla seinälleen erilaisia kannanottoja.

Tänään on kansainvälinen rillipäiden päivä. Laita tämä seinällesi, jos olet rillipää tai tunnet sellaisen.
(98 % rillipäistä ei uskalla laittaa tätä seinälleen.)
Äänestä parhaat rillit ja voita ne omaksesi. Tykkää ja jaa.
Peukuta, niin osoitat, että tykkäät rillipäistä ja minusta.

Perusasia tässä elämässä tuntuu olevan aina sama aikakaudesta riippumatta: Hyväksykää minut. Tykätkää minusta. Olkaa kanssani.

(Olkaa minun ja peräni kanssa.)

Koskaan ei tiedä, onko viimeisillä kahveilla

Elämän ehtoopuolta eläessä saattaa osata jo arvostaa arjen hetkiä. Näin luulen, mutten toki tiedä, sillä en ole itse siellä lähimaillakaan. Ei ole ollut aikaa. Aion sinnitellä täällä noin 93-vuotiaaksi, joka on mielestäni hyvä ikä. Pari syöpää siinä voi toki tulla ja mennä sitä ennen, mutta niin vaan ristikkolehtiä täytän ja pitsiä nyplään, joista viimeksi mainittu on vielä opeteltava, mutta meneehän se hätätapauksessa vaikka korvakuulolla. Olen ihan varma, että lapsenlapsenikin arvostavat jokaista heille rakkaudella valmistamaani ristipistotyötäni ja kaappikelloa, sillä minulla oli kymppi puukäsitöissä kolmannella luokalla ja äkkiäkös sitä eläkeläisenä kaappikelloja kansalaisopiston piirissä ilokseen veistää. Jousella vain käkikin sinne kukkumaan, ja voi koko suku kuvitella tasatunnein, että on Alpeilla.

Koska hyppytuntien hyöty pitää maksimoida, eikä yhtään koetta tai ainetta ollut korjattavana, kaarsin päivällä virkeänä ruokakauppaan ostamaan pesuainetta ja maitoa. (Siinä sivussa tulin ostaneeksi myös salaattia, kurkkua, tomaattia, salsaa, taco-maustepusseja, tortillapohjia, meetvurstia, kinkkua, broileria, jauhelihaa, porkkanaleipää, fetajuustoa, jogurttia ja viiliä, ruokakermaa, kiharaspagettia, tonnikalaa, ananasta, katkarapuja, pakastepitsaa, seitiä ja peruna-sipulisuikaleita. Jotenkin siinä vain kävi niin.) Kun pakkasin ostoksiani laukkuun, kuului viereisestä pienestä kahvilapöydästä mummojen rupattelua:

- Pitää ottaa oikein pullaa, sillä koskaan ei tiedä, vaikka nämä olisivat viimeiset kahvit.
- Niin se vaan on.
- Olisihan sitä huono lähteä, jos ei olisi edes kahvia kerinnyt juomaan.
- Ei kävisi päinsä sellainen.
- Täytyy pitää varansa, ettei hörppää väärään kurkkuun.

Siinä he istuivat, kolme taksikuljetuksella ruokaostoksille tullutta vanhusta. Olin samaan aikaan heidän puolestaan sekä iloinen että haikea. Vein ostokset kotiin, palasin takaisin työpaikalleni ja koin opettajainhuoneessa pakottavaa tarvetta juoda kahvit. (Pullaa ei enää siinä vaiheessa päivää ollut.) Tuntui vain jotenkin yhtäkkisesti siltä, kumma juttu.

Monet sumpit tässä ehtivätkin vielä pihistä ennen 93 vuoden ikää. Ehkä jopa samaisessa opettajainhuoneessa, sillä kyllä siihen mennessä eläkeikä on nostettu yli yhdeksäänkymppiin.

Nainen ei halua olla lehmä

Nainen voi olla tipu.
Nainen voi olla pupu.
Nainen haluaa olla kissa.
Nainen ei halua olla kana eikä kotka.
Kaikista vähiten nainen haluaa olla lehmä.

Mies ei saa olla hiiri.
Mies ei saa olla lammas.
Miehen on hyväksyttyä olla sonni.
Sonni voi olla sika.

Molemmat voivat olla kylmiä kuin kalat tai pöyhkeitä kuin riikinkukot. Jotkut ovat viisaita kuin pöllöt, ahkeria kuin muurahaiset tai vihaisia kuin ampiaiset. Toiset ovat luonnostaan hitaita kuin etanat, toiset nopeita kuin jänikset, joku on viekas kuin kettu, moni tyhmä kuin aasi ja köyhä kuin kirkonrotta. Paljon on myös ihmisiä, jotka ovat iloisia kuin peipposet tai itsepäisiä kuin pässit. Joku on aina kukkona tunkiolla.

Ei ole kenenkään kiva nauraessa hirnua kuin hevonen.
Kun on sudennälkä, voisi syödä vaikka hevosen.

Yhteenveto: Minä olen mielenterveydeltäni terve kuin pukki.

Kielenhuollollinen tyttö- ja poikaystävätesti

Yhdeksäsluokkalaiset puursivat tänään äidinkielen päättökokeen parissa, ja kovasti ovat tainneet kolmessa vuodessa kaikenlaista oppia. Taitoja punnittiin isoissa ja pienissä alkukirjaimissa, yhdyssanoissa, virkkeiden välimerkeissä, sanaluokissa, verbien aikamuodoissa ja tapaluokissa, sijamuodoissa, lauseenvastikkeissa, lauseenjäsennyksessä ja vierassanojen kirjoitusasussa. Paljon jäi tenttaamatta, mutta olennaiset asiat tietotaidosta tuollaisella paketilla tulevat kyllä varmasti esille.

Joskus joku oppilas on sitä mieltä, että kieliopilla tai kielenhuollolla ei ole hänen elämässään mitään väliä. "Turha sun on sit ajatella saavas ketää fiksua tyttöystävää", näpäytti kerran moista hulttiota eräs totuuden torvi. "Joo, sitä saa, mihin on mahkut", jatkoi toinen. Debatti oli valmis, mutta pian luokka hiljeni ja alkoi kerrata lauseenjäseniä. Nekin, kaikessa turhuudessaan, ovat välineitä opetella vieraita kieliä. Suomi ei ole nimittäin ainoa maailman kieli, jolla on lauseessa esimerkiksi predikaatti, niin uskomattomalta ja kaukaiselta kuin se joistakin saattaakin kuulostaa.

Miten sinun kävisi tässä kuvitteellisessa päättökokeessa? Tulisiko sinusta hyvä tyttö- tai poikaystävä?

Aloita korjaamalla mahdolliset alkukirjain- ja yhdyssanavirheet.

1. Keskiajalla itä-saksalaiset söivät paljon Ranskanleipää.
2. Lähi-idän Ruotsinkieliset asukkaat pitivät Tuntematon Sotilas-elokuvasta.
3. 16 vuotiaana rakastin syys sadetta ja halusin matkustaa Itä-Eurooppaan.
4. Suomessa Suomalaiset puhuvat virallisina kielinä Suomenkieltä ja ruotsin kieltä.

Sitten voitkin jäsennellä lauseita.

5. Niittäminen on monille nuorille tänä päivänä vieras asia.
6. Usein puimuri hoitaa suurimman työn.

Miten sujuisivat vierasperäiset sanat ja niiden taipuminen?

7. On naivia ajatella, että hormonit vaikuttaisivat kolleegan käyttäytymiseen Australiassa.
8. Politiikot käyttävät internettiä joka päivä.
9. Haluan ajella Peugeot:lla Pariisi'n kaduilla ja mennä katsomaan Moulin Rougen showta.

Muuta seuraavaksi lauseenvastike sivulauseeksi.

10. Vappuhupailun harjoitusten alettua ryhmä kokoontui kolmesti viikossa.
11. Kirjoittaessaan näytelmän repliikkejä Anna kuuntelee 1980-luvun musiikkia.

Ja toisinpäin! Tee sivulauseesta lauseenvastike.

12. Ohjaaja vakuutti, että yleisö riemastuu hilpeistä roolihahmoista.
13. Kun Pertti matkustaa koulubussissa, hän keskittyy kuuntelemaan musiikkia.

Loppusuoralla ollaan. 
Lisää vuoropuheluun isot alkukirjaimet ja puuttuvat suoran esityksen välimerkit. Käytä lainausmerkkejä.

14. äiti sanoi ostin meille pääsiäislomaksi junaliput ouluun
15. miksi matkustamme juuri sinne anna kysyi
16. meidät on kutsuttu juhliin äiti vastasi

Helppoa kuin heinänteko. Elämää ei kuitenkaan ole, ainakaan kunnollista, ilman pilkkusääntöjä.

Lisää tarvittaessa pilkku päälauseiden väliin.

17. Suomen maantieteellinen keskipiste sijaitsee Piippolassa ja se on määritetty vuonna 1958 ja 2003.
18. Piippola kuuluu nykyisin Siikalatvan kuntaan ja on tunnetun kirjailijan Pentti Haanpään kotipaikka.

Ja lisätehtävä, ainakin kahden pisteen arvoinen:

19. Kirjoita opelle, miten omasta mielestäsi hallitset kokeen asiat ja lähetä myös muita, vapaamuotoisia terveisiä.


No, tuliko kymppi? Pääsetkö hyviin naimisiin?

Häijy rehtori-Jorma & lehtorin supermopo

Seitsemännellä luokalla opiskellaan koulussa sarjakuvien lukemista, ja se on luonnollisesti kaikkien mielestä koko vuoden mukavinta puuhaa. Kotitehtävänä heidän pitää lukea Aku Ankkaa tai Villivarsaa vessassa ja ruokapöydässä, sillä eihän kotona voida valittaa, kun lapsi tekee läksyjä. Kokonaisuus huipentuu teorian ja tietovisailujen jälkeen oman sarjakuvan piirtämiseen, ja minäkin olen piirtänyt  sopivissa raoissa omaa Supermopo-sarjakuvaani jo monta vuotta. Siitä tulee järkyttävän huono, vaikka ruuduissa kaasutteleekin hehkeä opettajatar Honda Monkeyllaan. Tänä keväänä sarjakuva myös muuttuu todeksi - sanotaanko nyt vaikka että vappuriehan tienoilla. Olen luonut itseään toteuttavan ennusteen.

Alakoulussa on kuitenkin otettu jo varaslähtö ja pohjustettu sarjakuva-asioita nyt kolmannen luokan keväällä. Siellä joukko oppilaita on myös innostunut piirtelemään omia tarinoitaan ruutuvihkoon välituntisin ja ehkä välillä salaakin. Olen nurkan takana hymähdellyt eräälle jo hieman pitemmälle, joskin vielä keskeneräiselle tarinalle, joka on ilmiselvästi saanut vaikutteita suuresta hittikirjasarjasta Kapteeni Kalsari. (Muistan, kun itsekin kopion Lotta-kirjoista tai Vihervaaran Annasta joitain käyttökelpoisia repliikkejä tai imin Härkösen Häräntappoaseesta vaikutteita ja kuvittelin keksineeni kaiken melkein itse. Luulin raukka myös, että olin maailmankaikkeuden ensimmäinen, joka ymmärsi, että hädän hetkellä voi tarinassa aina soida herätyskello.)

Tässä pätkä Jäkä jäkä -sarjakuvaa. Itsekään en osaisi.

Ja mitä sitten tapahtuukaan? Kuka oli juonut kaikki limsat? Onko häijyllä rehtori-Jormalla näppinsä pelissä: onko hän juonut lasten limsat? Entäpä ilkeä lehtori Ässä, joka keulii leuhkasti vaikka puumajaan Honda Monkeyllaan? Kuuluiko hänen kypäränsä sisältä juuri "jäkä jäkä"? Silloin rehtorin ja kielivän nipo-oppilaan kannattaisi pitää varansa… Häijyn rehtori-Jorman ja lehtori-Ässän supermopo tulevat vielä yhdistymään poikkitaiteellisessa yhteisteoksessa. Pidämme lapseni kanssa itsellemme kevätnäyttelyn ja nauramme omille jutuillemme. Ehkä annamme toisillemme myös stipendit  ja syömme jäätelöt päälle. Turhan vaatimaton ei kannata olla.

###Häsää

Koska olen salliva ja uudistusmielinen, en konservatiivi ollenkaan, kannatan esimerkiksi sitä, että alakoulun puolella luovuttaisiin kokonaan kaunokirjaimien tai mallikirjaimien harjoittelusta, tai mitä lie tyyppikirjoitusta siellä hartaasti harjoittavatkaan. Kyllä sitä motoriikkaa voi aivan hyvin tekstauksellakin treenata, ja paljon selvempää jälkeä tulee, eikä ainakaan yhtään hitaammin. Oman aikani kaunokirjoitusta ei kukaan nykyoppilaista osaisi taululta enää edes lukea. #mitä järkee #muutoksen tuulet #tekstaus kunniaan #liberaali

Se, mitä en kuitenkaan jaksaisi nykyviestinnässä yhtään enkä ollenkaan, ovat hashtagit. #anna  mun kaikki kestää. Niitä tungetaan joka paikkaan. #onko pakko jos ei haluu. Harvoin kyse on edes asiasanoista, vaan risuaitaa puskee joka tuutista miten sattuu. #miksi#ei#laittaisi#näitä#hauskoja#merkkejä#kun#siten#on#tosi#trendikäs#vaikkei#edes#oikein#tiedä#mitä#tekee#tai#pitäisi#tehdä. Jos haluaa kertoa kuvalla ja kuvakommentilla, että tässäpä kävelen keväisellä kadulla, niin tokihan sen perään on tarpeen vielä laittaa, että #keväinen#katu#kävelyllä#minä. Välillä yhteen, välillä erikseen, välillä joka sanan väliin, välillä ei.

#olenkomäjotenkinkalkkistässä
#nytkösitäjotipahtikehityksenkärryiltä
#piruviekaunokirjoitussittenkintakaisinjavanhathyvätajat
#ainaonoikeusmuuttaamieltään

Olenko nyt saavuttanut sen pisteen elämässäni, että alan harata vastaan? En halua opetella laittamaan uutta televisiota päälle kolmesta eri kaukosäätimestä, en siirtää tietoja pilven kautta laitteesta toiseen, muistaa sadoittain tunnuksia ja pitää huolta niiden säännöllisestä vaihtamisesta. #elinikäinen oppiminen #my ass. Voisiko kehitys välillä lakata kehittymättä? #hidasta elämää #downshiftaaminen. Pitäisikö sittenkin olla kaunokirjoituksen puolella ihan tosissaan? #perinteet ja käsityö kunniaan.

Ei, kyllä se nyt on niin, että häsätkää keskenänne. #vastarannan kiiski

Miten ryssiä työhaastattelu?

Työhaastattelun ABC opasti meitä selviytymään kunnialla haastattelusta, joka on ainoa mahdollisuus vakuuttaa rekrytoiva väki siitä, miten erinomainen olisi haettavaan työhön. Ellei ole tarkkana, haastattelu on valitettavasti myös kovin helppo ryssiä aivan totaalisesti.


1. Millainen on hyvä johtaja?
Juuri niin kuin sinä. (Anna katseen viipyä vartalossa ja livo huuliasi, kun katsot röyhkeästi silmiin.)

2. Mitä kehittäisit itsessäsi?
Mitä itse kehittäisit?

3. Millainen elämäntilanne sinulla on?
Mitä se sulle kuuluu?
tai
Sain juuri diagnoosin maanis-depressiivisyydestäni ja keskivaikeasta masennuksesta.

4. Mitä harrastat?
En mitään. Vihaan harrastamista.

5. Millainen olet luonteeltasi?
Olen tosi tulinen luonne. Olen myös tarkkanäköinen, enkä valehtele. Jos joku on läski, siitä on hyvä muistuttaa. Sinäkin olet aika läski.

6. Miksi olisit sopiva tähän työhön?
Työvoimatoimistosta pakotettiin hakemaan tätä paikkaa.

7. Miten suhtaudut pitkiin työpäiviin?
Haluan lyhennetyn työajan.

8. Tell us something about yourself as a worker!
Hello.

9. Kerro jokin tilanne, jossa olet kokenut työelämässä onnistuneesi?
En keksi mitään. Ei tule mieleen mitään erityistä.

10. Miksi meidän pitäisi palkata sinut?
En todellakaan tiedä. Olen aivan tavallinen työntekijä, yksi tusinasta.

11. Miten hallitset stressiä?
Juon kopan kaljaa.

12. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
Raskaana, äitiyslomalla ja hoitovapaalla.

13. Oletko huumorintajuinen?
En. Työ työnä ja huumori huumorina.

14. Kerro jostain tekemästäsi virheestä.
Tänne tuleminen oli emämunaus.

15. Mitä teet, jos sinua ei valita tähän työhön?
Tapan itseni.

16. Miten suhtaudut esimiehen kritiikkiin?
Ensiksi vedän sitä idioottia turpaan ja sitten lähden menemään.

17. Mitä arvelet suosittelijoidesi sanovan sinusta?
Minulla ei ole suosittelijoita.

18. Oletko valmis joustamaan työajoissa?
En mielelläni.

19. Miten toimit paineen alaisena?
Lamaannun täysin. Ei sovi minulle.

20. Mitä haluat kysyä meiltä?
Voinko nyt j*******a jo lähteä?

Hullua tohinaa

Vaikka olen pahimman luokan punkkari, minulla on kerran ollut mustaa kynsilakkaakin, vastaan opiskeluaikaisen kämppikseni haasteeseen kertoa arkipäivistäni kuvin ja tarinoin. Koska anarkia siis sopii jossain määrin hyvin luonteenlaadulleni, en todellakaan ota siitä kuvia enkä kerro elämästäni viitenä päivänä, niin kuin pitäisi. Tämä päivä riittää, ja osan siitäkin luonnollisesti valehtelen.

Aamu koitti varttia vaille seitsemän. Jo viidestä asti olin vilkuillut kännykkäni kelloa tietääkseni, kauanko vielä saisin nukkua. Vessahätä oli armoton, mutta aamutunteina ei enää mihinkään nousta vaan sitkutellaan hammasta purren loppuun asti. Olin nähnyt unta täysin tyhjästä pyykkikopasta, jota esittelin siivoojalle ylpeänä. Jokin mielenterveydessäni mättää, ei siitä mihinkään pääse.

Arkiaamut sujuvat selkeällä ja yllätyksettömällä rutiinilla: puolessa sekunnissa ylös, alakertaan, kahvinkeitin päälle, vaatteet ylle, kahvi valmista ja ensimmäinen kuppi koneeseen, nettiuutiset ja sähköposti, toinen kahvi, jälkikasvun herätys (pukevat ja syövät onneksi jo omatoimisesti), meikit, ketjut ja vyöt, kolmas kuppi, reput kuntoon, hampaat pesuun, avainten tarkistus ja ovi kiinni. Koulussa huomenet käytävälle (yhä laiskemmin vastaa), huomenet opettajille (vastaavat aina), takki naulakkoon, lyhyt kuulumistenvaihtotuokio ja avain ojossa luokkaan.

Aamunavauksessa soi tänään Kaija Koo, mutta muu syvällinen sanoma meni ohi sen vuoksi, että laitoin kirjoja hyllyyn ja että juuri korjatun keskusradion äänenvoimakkuutta säädeltiin pariin kertaan. "Anna mennä", lauloi silti Kaija. Annoimmekin mennä, sillä kaksi ensimmäistä tuntia pidin ilmaisutaitoa. Minulla on ehkä maailman ihanin ilmaisutaidon ryhmä, enkä tässä kohtaa edes ihan kauheasti valehtele. Suunnittelimme ensi viikon kuvaussession yksityiskohtineen valmiiksi ja työstimme toisen tunnin erästä yllätystämme. Enempää en voi kertoa, mutta siitä tulee niin kuumaa kamaa, etten voi kuin hihitellä asiaa ajatellessani.

Loppupäivän kertasimme yhdeksäsluokkalaisten kanssa kielioppia seuraavan viikon viimeistä äidinkielenkoetta varten, mietimme seitsemäsluokkalaisten kanssa kertomuksen käsitteitä ja teimme postereita luetusta romaanista. Välissä ehdimme syödä puuroa, mitä vastaan kapinoin ottamalla eilispäivän salaattia ja lasagnea, joka on itse asiassa yhtä lempiruoistani. Työpäivä oli nopea ja lennokas, sillä samalla hoitelin myös opettajien virkistyspäivän viettämiseen liittyviä yksityiskohtia: korjasin muun muassa viestiini jääneen väärän päivänmäärän, kun joku siitä kyseli. Pikku juttu. Kuukautta aikaisemmin paikalle saapuneet olisivat varmasti ymmärtäneet vahingon hauskuuden.

Työpäivän jälkeen hain lapsen säilytyspaikasta, hoitelin pöytään välipalaa, ohjeistin pesemään hampaat ja valmistautumaan hammaslääkäriin. Siellä vierähtikin sitten sisuksissa melkein kolme varttia, minkä jälkeen pääsin taas pyörähtämään kotiin. Laitoin nyhtöpossunrippeet tulille ja paahdoin sämpylöitä valmiiksi niille, jotka ovat nälkäisimpiä. Viideksi lähdin pitämään partiota. Täsmensimme tulevan retki- ja leiriviikonlopun ohjeita ja varusteluetteloa sekä leikimme ulkona perinneleikkejä. Kymmenen tikkua laudalla oli joillekin sudenpennuille uusi tuttavuus, ajatella! Ei meidän nuoruudessamme.

Illalla katselin vielä jälkikasvun kanssa vähän matematiikan kokeeseen tulevia harjoitustehtäviä ja osasin kaikki. Muutaman vastatun puhelun jälkeen olikin taas jo iltapala-asioiden aika, joten ei muuta kuin jogurttia ja muroja kitusiin ja katsomaan yhdessä Master Chefin finaalia. Sitten kipkap sänkyyn, muutama aine vielä tarkistukseen ja lomake täyttöön, huomisen tuntien tsekkaaminen, Hullujen Päivien katalogin viimeinen tilaussilaus aamukahdeksaa varten ja nukkumaan.

Tiistai on tohinapäivä. Tiedän kyllä senkin, mikä keskiviikko tulee olemaan. Ihan Hullu Päivä.

Avaamisia

Perjantai on päivistä parhain. Minä aion sen kunniaksi avata tänään kaikenlaista, muun muassa lompakkoni, pihasaunan oven ja grillikauden. 

Kaunista viikonloppua jokaiselle, valoa ja sen sellaista tärkeää. 

Penaalin terävin kynä

Kaveri kirjoitti Facebookissa kehuneensa tänään kadulla tuntematonta nuorta naista, jonka tyyliä hän ihasteli. Lyhyestä juttutuokiosta oli jäänyt molemmille niin hyvä mieli, että hän kehotti muitakin olemaan rohkeita ja tekemään päivän hyviä töitä vaikkapa juurikin kehumalla.

Minä aloitin reippaasti ja heti itsestäni, tosin tietämättä yllä olevasta tapahtumasta aluksi mitään. Ripustin nimittäin aamulla rinnuksiini oranssinvärisen rintaneulan, jossa oli mielestäni oikein hyvä sanoma. Tunsin iskulauseen hyvinkin omakseni, joten kannoin sitä ylpeänä koko päivän ja muistin hiuksiani heilauttaen mainostaa sen totuutta huutavaa tekstiä jokaiselle tämän päivän opetusryhmälleni.

Penaalin terävin kynä, minkäs sille mahtaa. Odotankin jo kovasti vappuaattoa, jolloin pääsen taas todistamaan, kuka on koulun todellinen kuningas: tulen päräyttämään aamulla teinikuteissa opettajainhuoneen ikkunan eteen Honda Monkeylla, jonka ostin kuukauden päivät sitten koulumme oppilaalta. (Välituntivalvonnat tulee käyttää hyödyksi. Mitäs meni kysymään, ostanko mopon. Totta kai ostin.)

Voi olla, että kotitalousopettaja virittää oman moponsa myös, kierrämme koulun pihaa joka välitunti ja annamme itsellemme tuhat jälki-istuntoa, kun emme kerrasta opi. Penaalin terävimmät kynät tietävät kyllä, miten homma etenee: ei niitä kuitenkaan tarvitse käydä istumassa. Saamme varmaankin potkut holtittomasta käytöksestä, kun emme käyttäydy arvollemme sopivasti. Lehtorin ei pidä pelleillä kouluaikana, ei edes vappuna tai naamiaispäivän! Kahvia vaan ja korppua välituntisin ja ehkä muutama kopio, ellei kone ole rikki. Joskus voi hassutella lähtemällä tunninpitoon jo minuuttia ennen oikeaa kellonlyömää ja säikäytellä oppilaita myöhästymismerkinnöillä. Ai että! Se vasta on hauskaa, ja sellaisesta riittää juttua opettajainhuoneessa moneksi viikoksi.