sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Matkakertomus, osa 3. I left my heart in San Francisco

Etsivä löytää myös matkakertomuksen aikaisemmat osat, jos on edes osittain nokkela, eli viitsii siirtää hieman katsettaan. Osassa 1 pistäydytään Las Vegasissa, osassa 2 jatketaan matkaa Los Angelesiin. Nyt olemme juuri laskeutuneet San Franciscoon, ja oikein olikin mukavan lyhyt lennähdys. Kello on jo seitsemän illalla, mutta mitäpä se lomalla haittaa. Taksi alle ja aivan mahtavan naiskuskin kyydissä kylille. Kalifornialainen ystävällisyys tuntui heti.

Maanantai 17.10.2016: Saapuminen San Franciscoon

Hotelliksemme oli valikoitunut TripAdvisorin ja muiden lähteiden perusteella The Rex, jonka pääasiallinen etu oli jälleen kerran meille tärkein asia eli sijainti. Rynttäämme yleensä niin keskustaan kuin mahdollista ja mieluusti lähelle metroa ja yleistä säpinää, sillä lyhyiden vierailujen aikana siirtymisiin ja pistäytymisiin on kuluttava mahdollisimman vähän aikaa. Nyt majapaikkamme oli ihan Union Squaren kulmalla, ja vaikka hotelli näytti kuvissa vähän vanhanaikaiselta, se oli aivan tavattoman ystävällinen ja charmikas. Vastaanottotiskin naisvirkailija oli todella sydämellinen tullessamme sisään: hän arvasi jo nimeltä, keitä olimme ja mistä tulemme, kertoi odottaneensa meitä ja oli muutenkin niin ihana, että harvoinpa kukaan hotellissa onkaan. Huoneemme oli myös todella tilava edellisen pikkuruisen jälkeen, joten kaikki oli paremmin kuin hyvin. Paitsi että oli nälkä.

Sopiva ravintola, jossa kävimme myöhemmin vielä toisenkin kerran, oli heti 20 metrin päässä hotellin ulko-ovesta. Ensimmäisellä kerralla tilasimme perhepitsan, toisella taisimme syödä sipulirenkaita sekä (vähän liian tulisia) wingsejä.

Ei mitään hajua, mikä paikan nimi oli, mutta johan oli hyvää pitsaa! Pitsa ei ollut yhtä vino kuin kuva.

Tien toisella puolella oli mukavasti myös ruokakauppa, joten haimme sieltä vielä mukaamme vähän sipsiä ja suklaata, sillä niitä ulkomailla aina iltaisin tarvitsee, kun selailee uusia ja jännittäviä televisiokanavia läpi. Suosikkisipsiksemme valikoituvat muuten joka kerta cheddar-jalapeno-mausteiset pussit, oli niissä sisällä perunalastuja tai mitä muuta tahansa. Oli mukava käydä nukkumaan ajatellen, että huomenna olisi taas uusi, jännittävä päivä!



Tiistai 18.10.2016: Cable Car, Lombart Street, Fisherman's Wharf, Alcatraz

Tiistaiaamu valkeni kauniina. Olin seurannut säätiedotuksia silmä kovana ennen matkaa jo tovin (se on heikko kohtani) mutta myös matkalla, ja kiersimme ilmeisesti Kalifornian rannikkokaupungit sään puolesta juuri oikeassa järjestyksessä. Edelliset päivät San Franciscossa olivat nimittäin olleet sateiset, mutta siitä ei ollut meidän saapuessamme enää jälkeäkään. Söimme aamiaisen tällä kertaa huoneessa, sillä olimme ostaneet marketista sipsien lisäksi myös voileipiä ja jogurtti-mysliannoksia. Alakerran tunnelmallisesta Library-loungesta/ravintolasta haimme vielä kahvit ennen seikkailemaan lähtemistä.

Tämä hauska Library Bar sijaitsi alakerrassa heti respan vieressä. Siellä tarjottiin myös complimentary wine joka päivä klo 17 - 18, mikä luonnollisesti vaikutti hotellivalintaamme. 

Lähdimme kävelemään katua alas kohti vanhojen raitiovaunujen päätepysäkkiä ja kääntöpaikkaa, jossa ne edelleenkin käännetään kahden työntekijän voimin ympäri. Turistijono oli jo kasvanut jonkinmoiseksi, sillä kukapa ei haluaisi matkustaa legendaarisella cable carilla, roikkua tangosta ja uhmata maailmaa tai ainakin Suomea, jossa moinen ei ikipäivinä olisi mahdollista. Siitähän voi tippua ja esimerkiksi kuolla pois. Kyllä olisi kaiteet Suomen Grand Canyonillakin ja huomioliivit päällä tulisi ihmisen rotkon reunalla etenemän. Cable car -jono oli jo useamman raitiovaunullisen verran pitkä, joten haimme liput ja asetuimme jonon päähän. Jonottamisen Disneyland-indeksi kertoi, että tästä ei häiritsevän pitkää seisoskelua tulisi. Strategiaa piti silti hioa, sillä kaikki tahtoivat tietenkin avovaunuun ja mieluusti eteen, jotta voisi valokuvata näkymiä myös etenemissuuntaan. Niinpä jätimme yhden cable carin välistä, sillä olisimme joutuneet siihen ihan häntäpäässä, ja olimme siten ensimmäisiä seuraavan kulkupelin saapuessa. Kyllä totta vie, näin sitä Tosituristi toimii! Sitten vain ryntäys penkille istumaan ja tadaa, homma hallussa.




          








Tänään menisimme myös kauempana näkyvälle saarelle!

Suuntana oli Fisherman's Wharf, joskin jäisimme pois kyydistä sitä ennen Russian Hillin Lombard Streetillä, jonka nähtävyys on sen jyrkkä ja sen vuoksi mutkitteleva katu. Maailmanverkko, tietotaivas, ihmisen paras ystävä Internet tarjoilee paljon hienompia kuvia kiemuratiestä kuin millaisia itse otin, sillä hyviin kuviin olisi tarvinnut tikapuut tai nosturin. Minulla oli vain selfietikku. Matkaopaskirjaset osasivat kertoa etukäteen, miten kova suoritus on nousta tai jopa laskea kadun vierellä kulkevat portaat alas, mutta höpönlöpöt sellaiselle. Paljon kovempaa olisi rullaluistella tuo katu jompaankumpaan suuntaan. Tai pyöräillä. Puskaan menisi tai ylös yrittäessä ei minnekään. Lumiauraajan hommaakaan en kadehtisi.






Fisherman's Wharfia lähestyessämme pysähtyilimme turistikaupoille, mutta ei sitten millään löytynyt valkoista hupparia mistään. Aivan liian vaikeaksi on tehty sellainenkin yksinkertainen asia kuin hupparin ostaminen. On väärää väriä ja väärää kokoa, on ruma teksti tai vielä rumempi teksti. Ei ole helppoa olla turisti, vaikka kadulla on 200 miljoonaa hupparia tarjolla. Ei sitten.




Fishermans's Wharfin tarjontaa ehdimme tutkiskella mukavan rauhallisesti, ja pian taustalla parveili ja huusi myös kasa merileijonia. Pari tippui mereen ja muut ääntelivät laiturilla paikallaan. Pier 39 onpi heidän kotinsa.


Oink, oink.






Paitsi että Fisherman's Wharfin suunta on alueena yksi San Franciscon matkaajan must-paikoista, sieltä lähtee laiva kohti kuuluisaa ja pahamaineista, sittemmin jo suljettua Alcatrazin vankilaa. Meillä oli liput klo 13 lähtevään laivaan, joten aamupäivähengailu ja asiaankuuluva, maittava rapuleipälounas laiturialueella oli etukäteen juuri sopivan kiireettömäksi mitoitettu. Jono laivaan oli pitkä, mutta kiemurteli nopeasti, ja saimme kivan paikan kannelta. Alcatraz ei ole kaukana maista, mutta tarpeeksi kaukana kuitenkin: yksi syy vankilasaaren henkiseen raskauteen onkin juuri se, että kaupunki, Golden Gate ja vapaus näkyvät niin lähellä - mutta ovat kuitenkin liian kaukana. Muutaman vangin uskotaan päässeen pakenemaan, ja aiheesta on tehty sekä kirjoja että elokuvia. Olimme matkalla sinne, mistä minäkin olin jo lapsena pakoelokuvan nähnyt. Lusikalla seinän kaivaminen ja tunnelin teossa onnistuminen olivat jääneet pysyvästi mieleeni. Nyt näkisin ne itse!










Tässä on vankien tekemä valerikollisenpiru, joka hämäsi vartijoita sillä aikaa, kun pötkittiin pakoon. Pako Alcatrazista -elokuva menee myös lasten listalle katsottavista elokuvista.


Vankien tyypillinen päivän menu. Alcatrazsissa tahdottiin uskoa, että hyvä ruoka, parempi mieli ja vähemmän kapinoita.

Laiva ajelee kaupungin ja Alcatrazin väliä puolen tunnin välein, joten saarella voi viipyä useampia tunteja. Jokainen saa lipun hintaan kuuluvat audio tour -kuulokkeet, ja opastus onkin erinomaisesti toteutettu. Muutaman tehostevangin olisin voinut lisätä johonkin selliin kaltereiden taakse, mutta muuten annan kierrokselle kympin. Lapset eivät ihan kaikkea jaksaneet kuunnella, mutta erityisesti heitä kiinnosti paikka, jossa kapinan syttyessä oli räjäytetty pommi. Siitä oli nimittäin jäänyt betonilattiaan yllättävän pienet jäljet, joita sitten ihmettelimme.

Loppupäivän ohjelmassa oli vapaata hengailua siellä, missä nyt sattuisi aika kulumaan. Ruokapaikkaa etsimme (samoin kuin samalla valkoista hupparia) kauan, ja päädyimme erääseen italialaiseen satamapaikkaan. Kukaan meistä ei tosin tilannut perinteistä italialaista, mutta menihän se niinkin, sillä kaunis iltahämärä alkoi jo vähitellen laskeutua maiden ylle, ympärillä oli meri ja kaupungin heräilevät valot. Jollakin bussintapaisella taisimme sitten luikautella takaisin hotellinkulmille, ja kävimme jälleen hakemassa ruokakaupasta vähän pikkunaposteltavaa tv-leffailtamme ratoksi.



Keskiviikko 18.10.2016: Chinatown, Golden Gate, Golden Gate Park ja Haight-Ashbury



Päivän suurimpana missiona oli käydä vähän köpsöttelemässä Golden Gatella. Olimme jo edellisenä päivänä punninneet sitä mahdollisuutta, että ajelisimme sillalle rantaa pitkin vuokrapyörillä, mutta jo oli kallista puuhaa polkeminen, kun kotona saa tehdä sitä aivan ilmaiseksi vaikka joka päivä. Niinpä lähdimme aamulla kohti uutta päivää kävellen. Kilometrejä kertyikin sinä päivänä matkan eniten eli 20 km. Se on ihan hyvin etenkin lapsille, jotka uskollisesti seurasivat perässämme. Välillä kun lykkäsi jäätelötötterön kouraan (kun ostaa jäätelön tai juoman huoltoasemalta, pääsee samalla käymään vessassa, ellei matkanvarrella ole näkyvissä jotain isoa hotellia), niin matka jatkui taas rattoisasti. Oikeastaan taisimme mennä yhden jäätelön voimalla, joten paljon halvemmaksi ja herkullisemmaksi ratkaisu tuli kuin polkupyöräily.

Joimme aamukahvit jossain ketjukuppilassa ja jatkoimme matkaa kohti Chinatownia. Koska kello ei ollut vielä kovinkaan paljon yhdeksää enempää, ehkä lähempänä kymmentä, oli kiinalaisväestö vielä nukkumapuuhissa ja moni kaupoista kiinni. Varjossa oli vielä vähän vilu, joten yksi osti hupparin (minä en edelleenkään saanut valkoista, vaikka pidin silmäni auki jokaisen turistikaupan kohdalla), ja pistäydyimme myös ihmettelemässä kiinalaisen elintarvikekaupan kuivattuja erikoisuuksia. En osaisi niistä raaka-aineista soppaa tehdä enkä keittoakaan, enkä kyllä uskaltaisikaan kuin unissani. Tänäkin päivänä jyrkät kadut naurattivat, ja yritin ikuistaa kadun jyrkkyyttä kuviin.








Tämä kuva on varastettu netistä, ja tätä ideaa tahdoin kopioida.


Eivät ole nämä yhtä vinossa.

Eivätkä nämä, vaikka ihan tarpeeksi jyrkkää oli kyllä ja hiki tuli alamäessäkin.

Kävellessämme katselimme samalla myös oikean bussipysäkin, sillä ihan Golden Gatelle asti emme olleet ilman kyytiä menossa. Bussi veikin meidät suoraan sillan kupeeseen, jossa on parkkialue, kahvila ja matkamuistomyymälä, joten siirtymä oli oikein näppärä. Siinä se sitten oli, maailman kuuluisin, lähes 3 km pitkä silta! Punaoranssi, ei kultainen, jotta näkyisi parhaiten sumussa. Legendaarinen rakennustyön taidonnäyte ja suosittu itsemurhan tekopaikka.




Ensimmäisiä kuvia ottaessamme meitä lähestyi nainen, joka pyysi minua ottamaan heidän seurueestaan kuvan. Kun ojensin kameran takaisin, kuului suomeksi kiitos. Kävi ilmi, että hän oli asunut Suomessa joitakin vuosia sitten useamman vuoden tehdesssään sairaanhoitatutkintonsa työharjoittelua. Töissä ja suomalaisen poikaystävän kanssa kieli oli tullut tutuksi, ja hän puhuikin sitä kanssamme onnellisena, kun niin harvoin pääsee enää kielitaitoaan testaamaan. Espanjankielinen seurue kuunteli huvittuneena, kun heidän ystävänsä jutteli tuntemattomien kanssa tuntemattomalla kielellä, ja olihan se melko hauskaa meidänkin mielestämme sekä sattumaa että muutenkin.

Kävimme myös kävelemässä sillalla, joka tietenkin oli turisteja täynnä.






Kun olimme fiilistelleet Golden Gatea aikamme, hyppäsimme takaisin bussiin ja ajoimme sillä Golden Gate Parkiin, joka on suurempi puisto kuin New Yorkin Central Park. Golden Gate Park on viisi kilometriä pitkä ja lähes kilometrin leveä, joten sinne mahtuu vähän muutakin kuin nurmikenttää.

Minulla oli käytössä helikopteri, kun otin tämän kuvan.

Koska meillä oli kävelypäivä, niin mikäs siinä oli mukavassa auringonpaisteessa kuljeskella ja ihmetellä. Ensin oli ruusua ja sitten oli isoa puuta ja mitä nyt puistoissa yleensä. Ajattelin, että jos alkaisin harrastaa juoksemista, mitä en ala, juoksisin juuri noilla poluilla tai "aarniometsissä". Näitä isoja puita lähemmäksi Kalifornian jättiläismäisiä punapuita emme tällä reissulla päässeet. (Ja kas, jälleen yksi syy palata.)



Joku puuta halaamassa.



Koska nälkä rytmitti päiväämme, emme hengailleet puistossa koko päivää, vaan yritimme päästä sieltä pois. Jossain vaiheessa pääsimmekin, sillä loppuu se pitkäkin puisto aikanaan. Teimme pyörähdyksen eräässä isohkossa ruokakaupassa, sillä meitä kiinnostaa aina matkoilla aivan erityisen paljon tutkia elintarviketarjontaa ja vertailla hintoja. Ruokakaupassa saisi helposti kulumaan vaikka kuinka kauan aikaa! Totesimme, että vähiin jäisi grillaaminen San Franciscossa niillä lihan hinnoilla, ja itkimme hetken katkeruudesta olut- ja viinihyllyjen edessä. Sitten ulos, jättisuureen ja legendaariseen Amoeba Music -levykauppaan, jossa on yksi maailman valtavimmista levyvalikoimista. Kuvitelkaa itsenne isoon halliin ja 80-luvulle, noin. Sitten lisäätte siihen vielä pikkuisen kämäisyyttä ja hippiyttä, niin olette Amoebassa.




Näkymä toiseen suuntaan. Kuvassa siis vain puolet liikkeestä.

Lähistöltä löytyi vihdoin pitsapaikka, jossa söimme slicet tai osa jopa parit. Minun pitsanpalassani oli viikunaa, pekonia ja vuohenjuustoa, mistä tuli iloinen mieli, sillä aina pitää kokeilla jotain jännittävää. Muut taisivatkin sitten tasoittaa turhaa jännitystä perinteisellä pepperonipitsalla. Koska pitsa oli vain alkupala, tilasimme vielä kävelymatkallamme vietnamilaiset, aivan erityisen herkulliset täytetyt patongit, joista jäi vielä pitsaakin iloisempi mieli.

Haight-Ashburyn alue on hippiliikkeen synnyinsija, eikä sitä mitenkään voinut olla huomaamatta. Paitsi että seutu on hauskalla tavalla erilaista, värikästä ja kiinnostavasti valtavirrasta poikkeavia pikkuputiikkeja täynnä, niin meillä oli kadulla myös välillä vähän epämääräinen olo, sillä laitapuolen kulkijoitakin oli huomattavasti tavallista enemmän. Kontrasti muihin kaupunginosiin oli suuri, vaikka liikuimme siellä keskellä kirkasta päivää. Se jäi hieman harmittamaan, etten ostanut mitään, kun pistäydyimme eräässä pienessä ja erittäin kummallisessa liikkeessä, jossa myytiin kaikenlaisia poikkeuksellisen outoja sisustustavaroita. (Esimerkkinä vaikkapa "aito" jäniksen pää, jolla on silmälasit.) Valokuvia ei saanut ottaa, ja niin juuri olisin halunnut tehdä. En tajua, miksen painanut kaupan nimeä mieleeni.

Aikamme pörrättyämme nousimme bussiin ja hurautimme lähelle hotelliamme Union Squaren kupeeseen. Oli shoppailun aika! Kiersimme Macy'sin ja muutaman muun isomman liikkeen, ja haaviin tarttuikin muutamia paitoja merkkituotteiden alesta. Kyllä vain tulee ihminen onnelliseksi siitä, että saa jotain kivaa halvalla. Lapsia ei voi tietenkään shoppailu vähempää kiinnostaa, joten hommassa piti olla tehokas ja aikaansaava. Olimme kaikki ansainneet hetken wifitystä ja kupin kuumaa juomaa. Niinpä etsimme käsiimme kahveistaan kuuluisan Mint Plazan Blue Bottle Coffeen.






Kello alkoi olla yli viisi, ja aloimme suunnata ruokakaupan kautta hotellille. Siihen oli kaksi syytä: complimentary wine, jolle edes yhden kerran ehtisimme, sekä kello kuusi alkava presidenttiehdokkaiden viimeinen vaalikeskustelu, jonka näkisimme livenä Vegasista. Lapset valitsivat itselleen limsat, ja me saimme erittäin hyvää kalifornialaista viiniä.


Sitten sängyille makoilemaan, sipsipussit auki ja kuuntelemaan ilotulitusta. Muutamaa viikkoa myöhemmin toinen voitti.



Kahdeksan jälkeen käväisimme vielä illallisella lähiravintolassa ja pakkasimme aamua varten matkalaukkumme. San Franciscon pysähdys oli matkamme lyhyin, mutta olimme ehtineet ihan kivasti kaikenlaista - ja etenkin kävelleet enemmän kuin koskaan. Seuraavaksi matkamme jatkuisi aamuyhdeksältä kohti lentokenttää ja Yhdysvaltojen halki New Yorkiin. Lento veisi meiltä yhden matkapäivän, sillä lentoajan (5,5 h) lisäksi kelloa siirrettäisiin perillä kolme tuntia eteenpäin. Oli kuitenkin mukavaa odottaa vielä reissun viimeistä, huikeaa kohdetta. Monta ikimuistoista kokemusta olisi vielä edessä!





1 kommentti:

  1. Hei, kaipasin viihdyttävää lukemista syksyiseen tylsään flunssapäivään, joten kirjoitin Googleen hakusanaksi "hauskat ja viihdyttävät blogit". Mitäpä löysin, no löysin ässän käkenä -blogin. Aloitin alusta ja muutaman tunnin olen nyt lukenut ja naureskellut sinulle. Tai en siis toki sinulle (ihan vähän vaan) vaan kirjoituksillesi. Hauskaa, oivaltavaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Kiitos mukavasta lukukokemuksesta, pysyn lukijanasi! t. Anne-aivastelija

    VastaaPoista