tiistai 24. lokakuuta 2017

Loppu sille keulimiselle ja tupakanpoltolle

Jälki-istunnot ovat kovasti uudistuneet esimerkiksi siten, ettei niitä suuressa osassa kouluja enää edes anneta. Ei siksi, että lapset olisivat unohtaneet, miten esimerkiksi poltetaan tupakkaa, kyllä he sen edelleen osaavat, vaan siksi, että se ei ole nykyaikaa. Nykyaikana tulee keskustella, ymmärtää ja parantaa sen jälkeen tapansa. Minäkin olen kotona useasti keskustellut esimerkiksi siitä, miten tyhjä maitopurkki tulee laittaa roskikseen, lautanen astiapesukoneeseen ja takki naulakkoon. Hyvin on toiminut.

Täällä sitä nyt kuitenkin istutaan yläkoulun jälki-istumusluokassa ja luodaan paheksuvia katseita virheitä tehneisiin nuoriin. Onhan se nyt nimittäin fakta, että tupakanpolttoon paitsi kuolee, niin siitä saa myös keuhkosyövän ja jälki-istuntoa. Ei ole hyvä tällainen tapa viettää iltapäivää, etenkään, jos valvontavuorossa satun olemaan minä. Olenhan itsekin nähnyt, kokenut ja todistanut niin monia rangaistustoimenpiteitä, jotta tiedän, kuinka pitää katua.

Elettiin vanhoja kunnon aikoja 80-luvulla. (Nykyiset oppilaani ovat syntyneet vuosina 2001 - 2003, joten siitä voi päätellä, miltä kuulostaa, kun opettaja kertoo opettavaisia ja hämmästyttäviä lapsuustarinoitaan.) Lankapuhelinaika oli meneillään, ja lapset päästelivät toisiaan turpaan koulun jälkeen, niin kuin meidän luokkamme pojat päättivät eräänä päivänä tehdä. Ei heillä syytä ollut, mutta ihan vain huvin vuoksi, kun ei muitakaan virikkeitä sille päivälle keksitty. No, pojat saivat tappelustaan seuraamuksena ankaran puhuttelun lisäksi jälki-istuntoa, ja niistä saadun opetuksen he muistavat vieläkin. Se menee niin, että ei saa sopia joukkotappelua edes huvin vuoksi eikä lyödä ketään turpaan koulun jälkeen paperipaalaamolla, etenkään, jos luokat tytöt ovat oviaukolla katselemassa ja siten seuraavana päivänä tapahtuman todistajia.

Nykyään ollaan vielä tarkempia, sillä juuri mitään ei saa tehdä ilman että on joku paheksumassa. Ei saa kiipeillä kaupungin puiston tuhat vuotta vanhoissa ja raihnaisissa vuorimännyissä, tulee puihin naarmuja. Ei saa avata ovea kenellekään, voi olla rosmo siellä tai epäilyttävä ihminen, yleensä Puolasta ja jätetty pihapiiriin valkoisella pakettiautolla, jonka rekisterinumero on varmuuden vuoksi jaettu sekä poliisille että koko kaupungin asukkaille. Puskaradio paheksuu myös erityisen punaisena sitä, että lapset keulivat polkupyörillä. Siis keulivat pyörillä! Minä en osaa. Jos osaisin, keulisin, mutta minullapa onkin itse diagnosoitu, osittainen aivovamma, joka estää tuollaisen toiminnan. Se estää itse asiassa monta kivaa juttua:

1. En osaa laittaa pyöräillessä oikeaa jalkaa alas kokeillakseni, onko liukasta. Vasemman pystyn, oikea ei mene. Kaatuu sellaisesta ihminen polkupyöränsä kanssa välittömästi, kaatuu sujuvasti jo ajatuksesta, ellei satu istumaan.

2. En osaa millään kaartaa lasketellessa oikealle. Ei vain käänny. Vasemmalle kääntyy, mutta on vähän ikävää noin niin kuin harrastuksesta nauttimisen kannalta, että on jatkuvasti rinteen toisessa reunassa.

Opettajien viisaudessaan langettamia rangaistuksia olen kuitenkin minäkin, säyseä ihminen, saanut. Jälkiseisomistakin, kuten ennen vanhaan tavattiin katumusta harjoittaa. Ensimmäisellä luokalla seisoin pulpetin vieressä ja tuijotin tauluun liidulla piirrettyä rastia siitä syystä, etten ollut kaverini kanssa ottanut muita kotileikkiin, vaan leikimme välitunnilla kahdestaan. Se oli virhe. Kerran puolestaan seisoi koko luokka, mutta en kuolemaksenikaan muista, miksi. Jotain vakavaa se varmasti oli. Erään kerran minulle huudettiin, ettei minusta koskaan tulisi hienoa naista. (Olin ollut juuri sairastetun angiinan vuoksi kolmenkymmenen asteen pakkasella välitunnilla sisällä. Sijaisopettaja oli antanut asiaan luvan, mutta välituntivalvoja ei sellaisista piitannut, vaan heitti ulos. Minulla ei ollut kenkiä eikä takkia, joten kiersin sukkasillani piharakennuksen ja tulin takaisin. Siinä vaiheessa minut sitten tuomittiin ikuisiksi ajoiksi, mutta kuinka väärässä opettaja olikaan. Näin hyvä tuli. Tuli opettaja!) Nurkassakin olen muuten ensimmäisellä luokalla seissyt ja kerran oven takana, vaikka molempien rangaistusten alkuperä ja tarkoitus ovat hämärän peitossa.

Kyllä jälki-istumuksilla ja katumuksilla siis todellakin paikkansa ja tarkoituksensa on. Niillä saadaan jossain vaiheessa, kun sitkeästi vain jatketaan, loppumaan maailmasta esimerkiksi tupakan polttaminen ja lumipallojen heittely. Uskon, että myös keuliminen. Ihmisen on hyvä ajaa pyörällä ja lasketella suoraan eteenpäin, näin se on.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti